Esittely
Ottelutilastot
SaiPa Noksut - LuPo E1
2018-2019 - E1-juniorit - E1 Kymi-Saimaa
Klo 13:05 Lappeenranta UK2
11
Mar

Ennakkoinfo


Omilla autoilla mennään. Kopissa kello 11.45 lenkkivarustus päällä!

E1 junioreille Lappeenrannan vierailulta kaksi voittoa!


LuPon E1 junioreiden marraskuun ottelukiertue jatkui isänpäivänä Lappeenrannassa kahdella pelillä SaiPaa vastaan. Kotiin tuomisina peleistä oli kaksi komeaa voittoa.

Ensimmäinen ottelu alkoi LuPolta tahmeasti, kuten on viime peleissä ollut tapana. SaiPa pääsi johtoon LuPon oman päädyn huolimattoman pelin jälkeen jo 18 sekunnin pelin jälkeen. LuPon peli jatkui hermostuneena ja ajassa 8.53 SaiPa siirtyi 2-0 johtoon, kun Jimi Tsupari pääsi iskemään irtokiekon ohi LuPon maalia vartioineen Joonatan Salmisen. Vierailija pääsi peliin mukaan Vili Viskarin kahdella maalilla, jonka jälkeen LuPon otteisiin tuli selvää piristymistä. Pelin puolessa välissä maaleja tehtiin vuorotahtiin Vili Viskarin iskettyä kolmannen maalinsa. LuPon neljännestä maalista vastasi hyökkääjä kaksikko Aino Huuhko ja Tomas Inkilä, Aino Huuhkon toimiessa viimeistelijänä. Näin pelin viimeiselle 10 minuutille lähdettiin tasatilanteesta 4-4. Lopulta LuPon uurastus palkittiin, kun Anton Inna ja Jimi Siitonen taiteilivat joukkueelle kaksi maalia ja vapauttavan voiton SaiPasta tuloksella 4-6.


Ottelun jälkeen LuPon valmentaja Antti Nihtilä totesi pelin alun olleen jälleen hankala, mutta peli parani selvästi loppua kohti. Vili Viskari teki loistavan paluun kokoonpanoon oltuaan reilut kolme viikkoa sivussa loukkaantumisen vuoksi. Valmennus jakoi kiitosta myös kovalla kuormituksella pelanneelle puolustukselle, jossa uurastivat Nico Hellsten, Mico Kanervo ja Santeri Nihtilä.

LuPon tehopisteet: Anton Inna 2+2, Vili Viskari 3+0, Jimi Siitonen 0+3, Aino Huuhko 1+0, Tomas Inkilä 0+1.

Maalivahtien torjunnat: SaiPa Onni Suurkuukka 6 kertaa, Veeti Pallonen 11 kertaa ja LuPo Joonatan Salminen 13 kertaa.

Isänpäivän toinen kohtaaminen alkoi vierailijalta selvästi reippaammalla otteella. LuPo siirtyikin jo 36 sekunnin pelin jälkeen 0-1 johtoon, kun Nico Hellsten pääsi hyökkäyspään siniviivalla kiekon riistoon ja tämä avasi Anton Innalle maalintekopaikan. Antonin kädet eivät jäätyneet, vaan hieno rannelaukaus ohitti SaiPan maalia vartioineen Joonas Tynkkysen. Kotijoukkue pääsi kuitenkin peliin mukaan ja tilanne tasoittui kolme minuuttia LuPon maalin jälkeen, kun Sasu Piitulainen pääsi pienen painostuksen päätteeksi iskemään tasoituksen. Peli oli tasaista vääntämistä ja peli aaltoili päästä päähän. Maaleja tehtiin jälleen edellisen pelin tapaan vuoronperään. LuPon maalin tekijöinä toimivat Vili Viskari ja Riikka Huuhko. SaiPan tasoitettua pelin tilanteeseen 3-3 ajassa 25.23, kotijoukkueen isänpäivän maalit oli nähty. LuPo tilkitsi pelin lopulla oman päädyn viimeisenä lukkona toimineen maalivahti Santtu Virtasen johdolla. Saipan peli hajosi täydellisesti viimeisen 5 minuutin aikana jäähyihin ja LuPon ylivoima oli tehokasta Vili Viskarin ja Jimi Siitosen iskettyä ylivoimilla LuPon ratkaisevasti 3-5 johtoon. Pelin lopussa Vili Viskari viimeisteli vielä 3-6 lukemat, jotka jäivätkin loppulukemiksi. Pelin lopussa LuPon hienosti taistellut hyökkääjä Aino Huuhko kaadettiin sääntöjen vastaisesti ja tässä rytäkässä Aino myös loukkasi itseään niin, ettei kyennyt jatkamaan peliä. Onneksi haaverista selvittiin pelkällä säikähdyksellä.


Valmentaja Antti Nihtilä oli tyytyväinen toisen pelin otteeseen ja parantuneeseen pelirohkeuteen. Torjunta vuorossa ollut Santtu Virtanen hoiti maalinsuulla torjuntoja eleettömän varmasti. Joukkueen puolustus oli tiivistynyt edellisestä pelistä. Erityismaininta pelistä täytyy antaa myös Jaakko Puputille, joka uurasti puolustuksessa ja paikkasi pelin lopussa hienosti Aino Huuhkoa sentterin tontilla tämän jätettyä pelin kesken loukkaantumisen vuoksi. Peli kehittyy kokoajan ja itseluottamus vankistuu entisestään tällaisten taisteluvoittojen myötä. LuPo ei ole onnistunut tässä ikäluokassa voittamaan SaiPaa liki 2,5 vuoteen, joten voitot maistuvat erityisen hyviltä.

Lupon tehopisteet: Anton Inna 1+3, Jimi Siitonen 1+3, Vili Viskari 3+0, Riikka Huuhko 1+0, Aino Huuhko 0+1, Nico Hellsten 0+1, Mico Kanervo 0+1.

Maalivahtien torjunnat: SaiPa Joonas Tynkkynen 9 kertaa, SaiPa Onni Suurkuukka 9 kertaa ja LuPo Santtu Virtanen 17 kertaa.

  • 50.00 min: Anton niittaa 6-4! Hieno maali! Lupo voittaa! Hieno taistelu!! Hyvä pojat ja tytöt!

  • 35.18 min: Lupo painaa hurjasti. Anton laukoo, saipan maalivahti torjuu. Peliaikaa jäljellä 2 min

  • 34.19 min: Joonatan torjuu tällä hetkellä kaiken!

  • 32.51 min: Jimi vetää hirmurannarin ylärimaan

  • 32.12 min: Joonatanilta jälleen hieno torjunta. Saipa hakee tasoitusta vimmatusti

  • 30.58 min: Joonatanilta huippupelastus

  • 28.37 min: Päästä päähän mennään

  • 25.56 min: Pitkä kiekko, aloitus Lupon päästä

  • 25.00 min: Anton tekee maalin Jimin syötöstä. Lupo johtaa 5-4

  • Kova tilanne Saipan maalilla, ei kuitenkaan maalia24.50

  • 23.25 min: Saipa tasoittaa 4-4

  • Joukkueet tasalukuiset

  • Joonatanilta huippu pelastus

  • 22.05 min: Aino 1 min jäähy kampituksesta

  • Joukkueet tasalukuiset

  • 20.09 min: Jälleen Saipan maalivahdilta huippupelastus. Saipan jäähy koukkaamisesta

  • 19.40 min: Anton yksin läpi, Saipan maalivahdilta hieno torjunta

  • 19.00 min: Lupo painostaa, Saipan maalivahti joutuu taas torjuntahommiin

  • 18.35 min: Aino vie Lupon 4-3 johtoon rannelaukauksella vasempaan yläkulmaan

  • 18.14 min: Vili tasoittaa 3-3 Antonin sytöstä! Hienoa taistelua Lupolta!

  • 17.50 min: Vili vetää, Saipan maalivahti torjuu

  • Lupolla hyvä tilanne, Saipan maalivahti kuitenkin torjuu

  • 16.30 min: Joonatanilta hieno torjunta!

  • 16.08 min: Saipa 3-2

  • 14.37 min: Vili lämää 2-2 Antonin syötöstä. Hieno maali!

  • 13.17 min: Saipa painaa hurjasti päälle

  • 9.47 min: Päästä päähän mennään. Vili yksin läpi Jimin syötöstä, hieno veto vasempaan ylämummoon. Lupo kaventaa 2-1.

  • 8.53 min: Saipa 2-0

  • Joukkueet tasalukuiset

  • 5.50 min: Saipa 1 min jäähy. Lupo yv

  • 03.25 min: Tiukkaa vääntöä. Tasaista peliä.

  • 00.18 min: Saipa 1-0

  • 00.00 min: Peli alkaa! Lupolla maalissa Joonatan

  • Kiekko putoaa klo 13.05. Pelaajat intoa täynnä kuin ilmapallot!



   

   

   

   
Tilastot
SaiPa Noksut 4 - 6
(4 - 6) ( - ) ( - )
E1
Lisää uutisia
Luumäen Pojat ry
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31